Mitä voimme oppia sivistyksestä antiikin naisilta?

Naiset ovat Suomessa kulttuurin suurkuluttajia: he täyttävät teatterien katsomot, käyvät taidenäyttelyissä ja konserteissa, lukevat ja opiskelevat ahkerasti usein koko ikänsä. Ilmiön juuret ulottuvat antiikin aikaan saakka.

Naisten oikeudet olivat antiikissa miehiä heikommat, mutta heillä oli roolinsa kulttuurin kannattelijoina. Esimerkistä käyvät Rooman ensimmäisen keisarisuvun, Julius-Claudiusten dynastian (27 eaa. – 68 jaa.) naiset. Ajanjakso aloitti vuosisatoja kestäneen keisarikauden.

Tanssia, laulua ja runoutta rakastava tyttö saatettiin leimata kevytmieliseksi.

Roomalaisen naisen hyveisiin ei oikeastaan kuulunut kirjallinen sivistys, mutta monet ylhäisöperheiden tyttäret saivat kotiopetusta, harrastivat kirjallisuutta, soittivat jotakin instrumenttia ja kenties itsekin kirjoittivat runoja. Omistautuminen taiteille avioliiton ja äitiyden kustannuksella ei kuitenkaan ollut suotavaa, vaan tanssia, laulua ja runoutta rakastava tyttö voitiin leimata kevytmieliseksi.

Äitejä ja mesenaatteja

Roomalaisen perheenäidin tärkein tehtävä oli lasten synnyttäminen ja kasvattaminen. Soveliasta oli sellainen kulttuurin suosiminen, joka linkittyi lasten kasvatukseen. Julkisessa imagossa yhdistyivät näin kasvattajan ja yhteisön hyväntekijän roolit.

Jotkut varakkaat naiset kuitenkin tukivat kulttuuria, eikä tämä mustannut heidän mainettaan. Miksi näin?

Keisari Augustuksen (27 eaa – 14 jaa.) aikana Roomaan rakennettiin sekä hänen vaimonsa Livian että hänen sisarensa Octavian mukaan nimetyt portiikit eli pylväskäytävät. Ne olivat kaikille avointa julkista tilaa, joissa oli esillä taideteoksia ja kirjasto. Livia rakennutti portiikkinsa suojiin pyhäkön Concordia-jumalattarelle, ja kävijöitä ilahdutti myös ylellinen puutarha. Joitakin osia portiikeista voi yhä nähdä Rooman katukuvassa.

Varakkaat naiset rahoittivat julkista rakentamista ja kulttuuria.

Roomalaisten mielestä oli arvostettavaa käyttää varojaan yhteiseksi hyväksi. Tällainen anteliaisuus ei tuonut taloudellista etua, kunniaa ja arvovaltaa kylläkin. Varakkaat naiset rahoittivat miesten tapaan julkista rakentamista ja kulttuuria. Octavia ja Livia eivät olleet yksittäisiä poikkeustapauksia.

Naiset kasvattajina

Keisariperheen naiset tukivat sivistystä myös kasvattajina ja palkkasivat usein aikansa tunnetuimpia oppineita lastensa opettajiksi. Esimerkiksi keisari Neron (54–68 jaa.) äiti Agrippina nuorempi hankki poikansa mentoriksi filosofi Senecan.

Ylhäiset naiset kaipasivat hengen ravintoa itsekin.

Keisari Augustuksen sisaren Octavian ympärille puolestaan kehkeytyi kirjallinen salonki. Siihen kuuluivat muun muassa runoilija Krinagoras ja arkkitehti, insinööri ja kirjailija Vitruvius, jonka teos Arkkitehtuurista  (De architectura libri decem) on  tärkeimpiä kirjallisia lähteitä antiikin rakennustaiteesta.

Ylhäiset naiset kaipasivat hengen ravintoa itsekin. Keisarin vaimon Livian kerrotaankin etsineen lohtua filosofiasta, kun hänen rakastettu poikansa Drusus kuoli yllättäen.

Esikuvien voima

Mitä voimme oppia Julius-Claudiusten suvun naisilta sivistyksestä ja kulttuurista? Vastaus on esimerkin voima.

Naisten vaikutus ulottui omaa perhettä kauemmaksi, sillä heidän tukensa ansiosta laajemmat kansankerrokset – naiset mukaan lukien – saivat nauttia kulttuurin hedelmistä. Heistä tuli esikuvia maaseutukaupunkien ja provinssien varakkaille naisille. He eivät olleet vain perheenäitejä vaan myös maan äitejä.

Meissä ovat läsnä historian kaikki kerrokset: aktiiviset suomalaiset naiset kuuluvat samaan sivistyksen kannattelijoiden ketjuun antiikin sisartensa kanssa.

Yhteiskunnassa näkyvillä paikoilla olevat henkilöt vaikuttavat siihen, miten kulttuuria ja sivistystä arvostetaan. Me kaikki tuemme kulttuuria omilla valinnoillamme, kuten sillä, mihin käytämme vapaa-aikamme. Aktiiviset suomalaiset naiset olkoot ylpeitä kulttuurin kannattelijoita. Siinä työssä he ovat myös Octavian ja Livian perillisiä.

Lisää aiheesta

• Marja-Leena Hänninen: Naisia vallan kulisseissa. Antiikin Rooman ensimmäisen keisaridynastian naiset. Otava 2024.