Kahden kansan välissä
Palestiinassa on yllin kyllin sellaista yhteisöllisyyttä, jonka perään Suomessa haikaillaan. Palestiinan kollektiivisessa kulttuurissa jokaisella on oma paikkansa. Miehillä on yhteisössä enemmän tilaa ja vapauksia, kun naista sitoo yhä usein koti, kirjoittaa medialukutaitohankkeen vapaaehtoinen Jenni Jeskanen.
”Viereisestä makuuhuoneesta kuuluu palestiinalaisen miehen kakominen. Aivan kuin hän olisi tukehtumaisillaan johonkin. En tajua, miksi suomalaiset naiset majoitetaan samaan taloon paikallisten miesten kanssa. Eikö tämän pitänyt olla konservatiivinen paikka?”
Näin kirjoitin päiväkirjaani nukuttuani yhden yön betlehemiläisessä omakotitalossa, jossa asuin kaksi viikkoa neljäntoista muun ihmisen kanssa. [laatikko]
Kämppäkavereinani oli kolme suomalaista ja kaksi palestiinalaista naista sekä yhdeksän miestä, joista yksi suomalainen. Osallistuimme kaikki Kansanvalistusseuran ja Birzeitin yliopiston medialukutaitohankkeen kouluttajakoulutukseen Betlehemin yliopistolla.
Aamuisin huolehdin, että vaatteeni peittävät siveysmuodin mukaisesti vähintään olkapäät ja polvet. Iltaisin jonotin kesäpyjamassani kylpyhuoneeseen, jonka jaoin mieskollegoideni kanssa.
Olin hämmentynyt. Mitä järkeä tässä on?
SUOMESSA HAIKAILLAAN SÄÄNNÖLLISIN VÄLIAJOIN yhteisöllisyyden perään. Yhteisöllisyyden uskotaan ratkaisevan milloin mitäkin yksilökeskeisen kulttuurin ongelmia, kuten yksinäisyyden ja yhteishengen puutteen.
Palestiinassa yhteisöllisyyttä riitti. Aamiaisen ja illallisen nautin kämppisteni kanssa majatalomme pihalla pitkän pöydän ääressä. Päivällä opiskelimme ja koulutimme yhdessä Betlehemin yliopistolla. Yöllä kuuntelin huonetoverini kuorsausta.
Viikonlopun koittaessa palestiinalaiskollegat eivät pohtineet, mitä he mahtaisivatkaan tehdä vapaapäivänään. Kaikille oli selvää, että se kuluu perheen parissa.
Kun eräänä päivänä tarjoutui mahdollisuus viettää muutama tunti yksin kotona, sain majatalomme isännän seurakseni. Hän päätti pitää minulle perheen merkityksestä pienen esitelmän. Sanomaansa hän tehosti näyttämällä kännykästään avaamattomat viestit. Niitä oli yli tuhat.
”Kun olen perheeni kanssa, en katso puhelinta”, mies selitti. Lukemattomia viestejä kertyy, kun perheaikaa lapsineen, isovanhempineen ja appivanhempineen on kaikki muu aika paitsi työaika.
Iltaisin monet majatalomme asukkaista viihtyivät yhdessä vielä myöhään yöhön. Pääasiassa miehet tarinoivat, joivat kahvia, polttivat tupakkaa ja tanssivat arabimusiikin tahtiin. Illanvietoista puuttui aina kaksi ihmistä: talomme palestiinalaisnaiset. Heitä ei näkynyt illallisillakaan.
KOLLEKTIIVISESSA KULTTUURISSA ryhmän jäsenet eivät ole tasa-arvoisia, vaan jokaisella on oma paikkansa yhteisössä. Nyky-Palestiinassa naisillakin on monenlaisia tapoja elää, mutta silti koti ja perhe sitovat heitä huomattavasti enemmän kuin miehiä.
Lopulta selvisi, miksi paikallisia naiskollegoitani ei juuri näkynyt majatalossa. He olivat ensimmäistä kertaa yksin matkoilla ilman perheitään. He halusivat nauttia omasta rauhasta ja vapaudesta ja mennä mielensä mukaan.
Jenni Jeskanen
- on ulkomaantoimittaja ja aikuispedagogiikan opiskelija
- opettaa Palestiinassa medialukutaitoa
- Mitä mielessä? ”Parhaita matkamuistoja ovat uudet maut ja ruokalajit. Tämä matka rikastutti keittiötäni kuivatuista yrteistä, seesaminsiemenistä ja sumakista valmistetulla za’atar-mausteseoksella, jota söimme jokaisella aamiaisella oliiviöljyn ja vaalean tabun-leivän kanssa.”
