Kahden kansan välissä
Fiiliksille kivemmasta osapuolesta ei pitäisi antaa tilaa Israelin–Palestiinan-konfliktia koskevassa keskustelussa, kirjoittaa Palestiina-hankkeen koordinaattori Karoliina Knuuti.
”Jos sinun olisi pakko sanoa, niin kumpaa olisit: Palestiinan vai Israelin puolella?”
Näin kysyi minulta Tel Aviviin lomalle saapunut ystäväni viime huhtikuussa. Hän ei työskentele yhteiskunta-alalla eikä seuraa aktiivisesti kansainvälistä politiikkaa. Hänen tietonsa Israelin–Palestiinan-konfliktin taustoista nojasivat satunnaisiin uutisaltistuksiin.[laatikko]
Ystävälleni, kuten monelle muullekin kanssani keskustelleelle suomalaiselle, 1940-luvulta jatkunut konflikti näyttäytyy kahden tasaväkisen osapuolen ja yhtyeensovittamattoman kulttuurin riitelynä samasta maa-alasta. Ja hei, kuka siinä osaa sitten muka sanoa, kuka sen maa-alan ansaitsee tai kuka siellä ensin oli.
KYSYMYS PALJASTAA, että mediassa ydinkysymykset ovat hämärtyneet.
Esimerkiksi joulukuussa Ylen uutisissa julkaistiin uutinen Israelin pyrkimyksistä ”laillistaa” miehitetyille palestiinalaisalueille rakentamansa siirtokunnat. Uutisessa annettiin ymmärtää harhaanjohtavasti, että laillistaminen olisi Israelin sisäpolitiikkaan kuuluva päätös, joka muuttaisi maan käytäntöjä.
Se ei pistä silmään kokonaiskuvasta. Palestiinassa järjestämissämme mediatyöpajoissa olemme kääntäjän avulla katsoneet vaikkapa Helsingin Sanomien tai Ylen verkkosivun uutisointia Israelista ja Palestiinasta.
Näkyä saa joka kerta selitellä. Katsaukseen nousee palestiinalaisten tekemiä terrori-iskuja tai Israelin korkeimman johdon toimia. Palestiinalaisten elämää likeisesti koskettavat aiheet, kuten liikkumisen rajoitukset, mutkikkaat kansalaisuuskysymykset sekä rakenteellinen syrjintä asuntomarkkinoilla, eivät useinkaan riko uutiskynnystä Suomessa. Miehitysasetelman merkitys, konfliktin voimankäytön mittasuhteet sekä YK:n kannanotot jäävät usein maininnaksi jutun loppuun tai kokonaan hämärän peittoon.
Samalla katsomme aina Palestiinan omaa mediaa, ja se näky vasta onkin karu. Esimerkiksi palestiinalainen uutistoimisto Ma’an News käsittelee lähes yksinomaan konfliktiaiheita. Kieli on tunnepitoista: esimerkiksi sana ’marttyyri’ on yleisesti käytössä. Kuvasto on groteskia: pyssyt heiluvat, ja ruumiit kuvataan lähikuviin.
Palestiinalaisille opiskelijoille olemme vääntäneet rautalangasta, että länsimedioiden Israel-keskeinen uutisointi ei johdu kansainvälisestä salaliitosta palestiinalaisia vastaan. Israelilla vain on yksi maailman tehokkaimmista tiedotuspalveluista, kun taas Palestiinan uutistoiminta ei nojaa journalistin eettisiin ohjeisiin, ja soitaisa kuvasto lähinnä etäännyttää.
Lisäksi jos media viestii tunteilla, niin sitten uutisten lukijoillekin annetaan lupa tunteiluun. Ja voi vain arvailla kumpaan osapuoleen telavivilaisessa baarissa kysymyksiä kyselevän ystäväni olisi ollut helpompi samastua.
KAKELLELTUANI HETKEN VASTASIN YSTÄVÄLLENI, etten ole Israelin tai Palestiinan vaan ihmisoikeuksien ja kansainvälisten sopimusten puolella. Ja kaikkien muidenkin pitäisi olla.
Fiiliksillä ei pitäisi olla tilaa sotaa ja rauhaa sekä kokonaisten kansanryhmien tulevaisuutta koskevan äänestyskäyttäytymisen – tai ainakaan poliittisen päätöksenteon – perusteissa.
Olen kuullut toistuvasti, että tämän kansainvälisen politiikan solmun kohdalla faktat ovat liian vaikeita sisäistää. Tämä ei ole riittävä peruste sille, että keskustelu typistyy heti alkuunsa kivemmalta tuntuvan osapuolen puolusteluksi. Ikään kuin alueen tilanteen seuraamisen pointtina olisi vain valita kotijoukkue ja seurata matseja televisiouutisista.
Oikeasti fiksujen ja perusteltujen näkemysten tueksi meillä on arsenaalissamme esimerkiksi YK:n ihmisoikeussopimukset ja Geneven sopimukset sodankäynnistä. Ne ovat kansainvälisen yhteisön yhdessä sopimia minimitasoja, joiden ideana on turvata ihmisarvoisen elämän ja rauhan mahdollisuudet.
Sopimusten nimissä on voitava sanoa asioita ilman pelkoa puolueellisuussyytöksistä tai leimaantumisesta jonkin kansanryhmän yksisilmäiseksi kannattajaksi. Toimittajien olisi esimerkiksi voitava kirjoittaa vapaasti, että kun Israel rakentaa siirtokuntia, se rikkoo kansainvälistä lakia, sillä Geneven sotaa koskevat sopimukset kieltävät siviiliväestön siirtämisen miehitetyille alueille. Ja semmoinen on huono juttu rauhan kannalta, vaikka Tel Avivin rannat ovatkin kauniita ja niiden elämäntapa ihan jees.
On mielestäni jokaisen velvollisuus edes yrittää selvittää itselleen kansainvälisen yhteisön näkemykset tähän ja kaikkiin muihinkin aikamme konflikteihin, ennen kuin alkaa lausua painokkaita mielipiteitä.
Skarpata pitäisi myös kaikkien meidän aiheesta kirjoittavien toimittajien, jotta jatkossakin uskaltaa vakavalla naamalla paasata palestiinalaisille opiskelijoille, että salaliittoteoriat, olkinuket ja laiska relativismi eivät kuulu täkäläisen toimitustyön metodeihin.
Medikasvatushanke Palestiinassa
- toteutettiin vuosina 2015−2016
- vei Palestiinaan opettamaan ja oppimaan 13 vapaaehtoista journalismin ja viestinnän ammattilaista ja yhdeksän Kansanvalistusseuran työntekijää
- järjesti viiteen otteeseen työpajoja, joissa koulutettiin 272 palestiinalaista toimittajaa
- järjesti työpajoista Skype-yhteyden kahteen kokeneeseen Ylen ulkomaantoimittajaan sekä julkisen sanan neuvostoon
- tuotti aikuisten medialukutaito-oppaan Media Guiden verkkoon ja 300 kappaleen painoksena.
Kahden kansan välissä -blogissa on seurattu Kansanvalistusseuran mediakoulutushanketta Palestiinassa. Sarja päättyy.
Kuva: Anna Tervahartiala
Aiemmin Soulissa:
- Poikkeustilasta tuli arkea
- Lahjahevosen suuhun on katsomista
- Kyllästyivätkö palestiinalaiset korruptioon?
- Juoksulenkillä suojasermin takana
- Pesen käteni konfliktilla
- Mistä palestiinalaistoimittaja saa kirjoittaa?
- Google ”unohti” Palestiinan
Karoliina Knuuti
- on 29-vuotias Kansanvalistusseuran Palestiina-hankkeen koordinaattori ja Elm-verkkolehden päätoimittaja
- asuu Helsingissä ja viettää osan vuodesta Länsirannalla
- toimii Palestiinassa vapaaehtoisista toimittajista koostuvan kouluttajaryhmän esimiehenä.
