Kahden kansan välissä
Palestiinassa kannatat joko Real Madridia tai FC Barcelonaa, toteaa Betlehemissä kouluttava Ville Koivisto.
Kansanvalistusseuran mediakoulutushankkeen kouluttajat raportoivat Palestiinasta sanoin, kuvin ja videoin.
Tarjoilija häärää ympärillämme ja kantaa pöytään ruokaa. Ravintola sijaitsee pienellä kujalla lähellä aukiota, joka sitoo yhteen kaksi uskonnollista perinnettä.
Aukion toisella laidalla on moskeija, jonka minareetista kantautuva rukouskutsu, adhaan, hallitsee alueen äänimaailmaa viisi kertaa päivässä. Toisella laidalla on yksi maailman vanhimpia yhä toimivia kristillisiä kirkkoja: Kanisat al Mahd, Jeesuksen syntymäkirkko.
Arabian kielen opettajamme Ibrahim Nuaimi viihdyttää meitä tarinalla toisensa perään ja säestää puhetta käsillään. Yhtäkkiä mies vakavoituu, kumartuu eteenpäin ja laskee kyynärpäänsä pöydälle. Hän tuijottaa meitä silmäkulmiensa alta.
− Palestiinan kansa on jakautunut kahtia, hän aloittaa.
Sitten miehen silmät kirkastuvat jälleen. Leveä virne paljastaa, ettei asia ole vakava.
− Vastapuolet erottaa toisistaan kaksi jalkapallojoukkuetta. Asia on hyvin yksinkertainen: joko kannatat Real Madridia tai FC Barcelonaa. Kolmatta vaihtoehtoa ei ole.
PALESTIINALAISET OVAT INTOHIMOISTA JALKAPALLOKANSAA. Jos kahvilassa tai ravintolassa on televisio, se näyttää parhaillaan pelattavaa peliä. Mikä tahansa kelpaa, mutta kun suosikkijoukkue pelaa, kahvilat pursuavat ihmisiä.
Hyvin harva fani saa kuitenkaan tilaisuutta pelata itse. Täysikokoisille kentille ei ole tilaa alueella, joka kaventuu siirtokuntien rakentamisen vuoksi vuosi vuodelta. Pienempiä kenttiä löytyy silti jonkin verran.
Yksi niistä sijaitsee Aidan pakolaisleirin reunalla, Betlehemin pohjoispuolella. Leiri perustettiin vuonna 1950 pakolaisille, jotka pakenivat juutalaisten ja arabien välistä sotaa. Israel kutsuu konfliktia itsenäisyyssodaksi. Arabit kutsuvat sitä nimellä al Nakba, katastrofi.
Alkujaan Aidassa asuttiin teltoissa. Nyt alueella kohoaa tiheä slummi, joka koostuu ensimmäisen sukupolven pakolaisten rakentamista taloista. Kapeat kujat haisevat pilaantuvilta jätteiltä. Kaikki vesi kuljetetaan Israelista ja säilötään mustiin tankkeihin talojen katoille.
Leirin työttömyysprosentti on suuri, ja asukkaat ovat köyhiä. Pienet pojat haaveilevat polkupyöristä, isommat unelmoivat ajavansa jonain päivänä autoa. Jalkapallo tuo päivään sisältöä.
Sunnuntaiaamuna kohtaan leirillä joukon miehiä, jotka valmistautuvat pelaamaan. He ovat Barcelonan miehiä alushousuja myöten. Paitsi yksi, jonka paidanhelman alta paljastuvat Real Madridin värit.
Peli alkaa. Koripallo pomppii villisti vihreän tekonurmen pinnalla, jonka sävy on luonnottoman kirkas. Koripallolla on vaikea pelata ja potkiminen sattuu, mutta muutakaan ei ole tarjolla.
KENTÄN TAKANA KOHOAA BETONIMUURI, joka erottaa Palestiinalaisalueet Israelista. Paikalliset käyttävät muurista nimitystä idar al-fasl al-’unsuri, apartheidmuuri. Israel kutsuu sitä nimellä Geder HaHafrada, erotusmuuri. Miten ikinä nimitämmekään läpitunkematonta betonirakennelmaa, jonka kyljet ovat mustuneet poltetuista autonrenkaista, sen tehtävä pysyy samana. Se erottaa toisistaan kaksi kansaa, joiden elinolot, mahdollisuudet ja oikeudet poikkeavat toisistaan täysin.
Muurin laidalla sijaitsevassa Aidassa Israelin–Palestiinan-konflikti on osa arkea. Joka perjantai palestiinalaiset kokoontuvat kivenheiton päähän jalkapallokentästä ja ottavat yhteen Israelin armeijan kanssa. Kaksi päivää aiemmin yliopistokampukselle ajautui täältä tuulen mukana kyynelkaasupilvi, joka sai silmämme vuotamaan ja polvet pettämään.
Kentän yläpuolelle on viritetty verkko, joka on täynnä roskaa. Yksi pelaajista osoittaa sormella pieniä metallisia sylintereitä päidemme yllä.
Ne ovat kyynelkaasusäiliöitä. Verkko suojelee meitä niiltä, mies sanoo ja syöksyy sitten takaisin pallon perään.
Blogissa seurataan Kansanvalistusseuran mediakoulutushanketta Palestiinassa huhtikuun loppuun saakka.
Teksti: Ville Koivisto
Kuvat: Anna Tervahartiala ja Ville Koivisto
