Kahden kansan välissä
Kun itsenäisyystaistelujen veristä tarinaa kaunistellaan, pesunkestävistä terroristeistakin tulee vapaustaistelijoita, pohtii Palestiinassa journalismia kouluttava Eero Mäntymaa.
Kansanvalistusseuran mediakoulutushankkeen kouluttajat raportoivat Palestiinasta sanoin, kuvin ja videoin.
Muutaman korttelin päässä Ramallahin hotellistamme on Yehye Ayyashin katu. Ayaash ei ollut kuka tahansa palestiinalainen vaan islamistisen järjestön Hamasin pommitekijä, jonka kädentaitojen avulla surmattiin kymmeniä siviilejä 1990-luvulla. Israelin turvallisuuspalvelu Shin Bet salamurhasi Ayyashin vuonna 1996.[laatikko]
Israelilaiset luonnollisesti paheksuvat Ayaashin, Dalal Mughrabin, ja muiden ”terroristien” mukaan nimettyjä katuja ja rakennuksia. ”He nimeävät toreja terroristien mukaan. Me emme”, hurskasteli pääministeri Benjamin Netanjahu vuonna 2014, kun mediassa puitiin palestiinalaisteini Mohammed Abu-Khdeirin murhaa.
Israelilaiset ovat unohtaneet historiansa nopeasti. Tel Avivista, Jerusalemista ja monesta muusta Israelin kaupungista löytyy esimerkiksi Olei Hagardomin kadut. “Olei Hagardom” viittaa Irgun- ja Lehi -militanttiryhmien jäseniin, jotka teloitettiin 1940-luvulla hyökkäyksistä silloisen Palestiinan arabeja ja brittihallitsijoita vastaan. Tunnetuin iskuista on Irgunin suorittama King David -hotellin pommitus, jossa kuoli 91 ihmistä.
Kadunnimillä kunnioitetut Irgun ja Lehi olivat terroristiryhmiä ja niiden jäsenet terroristeja sanan täydessä merkityksessä. Israelin virallisen kannan mukaan he eivät kuitenkaan ole terroristeja, vaan maansa itsenäisyyden puolesta kuolleita vapaustaistelijoita.
Palestiinalaisia ja israelilaisia on turha moralisoida. Itsenäisten maiden historia pursuaa vastaavia “sankareita”. Heidän kunniakseen nimetyt kadut ja koulut ovat osa synnyinkertomusta, jota epävarma kansa tarvitsee identiteettinsä luomisessa. Mutta koska itsenäisyyden tavoittelu on veristä, tarinaa on kaunisteltava. Näin terroristeista tulee patriootteja ja marttyyreja, kansanmurhaajista ja tyranneista patsailla muistettuja valloittajia.
Kansallishurmoksesta vapaa ajattelu ja sankaritarinoiden rumemman puolen näkeminen vaatii valtiolta vuosikymmenten rauhanomaista kehitystä. Suomessakin lähisotien kriittinen käsittely on vasta aloitettu. Esimerkiksi tuore tutkimus Hennalan vankileirillä Suomen sisällissodan aikana teloitetuista punaisista naisista vihjaa, että suomalaisetkin kykenivät terroriin ja sotarikoksiin − ja tapahtumien peittelyyn jälkikäteen.
Palestiinalaiset ja israelilaiset ovat tästä pitkän matkan päässä. Miehityksen jatkuminen luo pelkoa ja vihaa molemmin puolin ja vaimentaa alleen itsekritiikin äänet. Myytit ylevistä vapaustaistelijoista pysyvät eheinä.
Pitäisikö terroristien mukaan nimetyt kadut nimetä uudelleen? Tuskinpa. Terroristien käsissä kuolleet pysyvät kuolleina.
Parempi tapa kunnioittaa uhreja olisi pystyttää lisää opaskylttejä. Niissä kylteissä ei kerrottaisi sankareista vaan Yehye Ayyashista, Olei Hagadomista ja monista muista. Keitä he olivat, keitä he tappoivat, ja miksi he näin tekivät.
Teksti: Eero Mäntymaa
Kuvat: Karoliina Knuuti; Eero Mäntymaa
Blogissa seurataan Kansanvalistusseuran mediakoulutushanketta Palestiinassa huhtikuun loppuun saakka.
Aiemmin Soulissa:
- Juosten kohti vapautta
- ”Viha ei ole lapsissa vaan heidän ympärillään”
- Mitä opin puhuessani small talkia Palestiinassa
- Kahden joukkueen maa
- Kansanvalistusseura kehittää mediasivistystä Palestiinassa
- Kukaan ei synny terroristiksi
- Turvallistamisen luvattu maa
Eero Mäntymaa
- on 31-vuotias uutistoimittaja
- on kotoisin Kotkasta
- kouluttaa Palestiinassa mediaetiikkaa ja opiskelee samalla arabiaa.
- ”Haluan opettaa palestiinalaisille kykyä ymmärtää uutisia ja mediaa länsimaiden ja Israelin näkökulmasta”.
