Sivistyksen pelottomat
Työuupumus iski. Tällaiseen otsikkoon voi törmätä mediassa yhtä usein kuin kauppareissulla kadulle heitettyyn kasvomaskiin.
Olen toimittaja, ja suurella todennäköisyydellä olen itsekin käyttänyt jopa useissa kirjoittamissani jutuissa lausetta, jossa uupumus iskee ihmiseen kuin salama kirkkaalta taivaalta. Pahoittelen tätä nyt näin jälkeenpäin, paremman ymmärryksen saavutettuani. Asia ei nimittäin ole ollenkaan totta.
Uupumus otti kehosta ja mielestä vallan hiipimällä, kuvaili ystäväni, jonka työuupumus vei sairauslomalle pari vuotta sitten. Ensimmäinen merkki oli tahmeus. Rutiinimaisetkin työt tuntuivat sujuvan kuin painajaisunessa, jossa edessä raivoaa hirviö mutta jalkojaan ei saa pakotettua juoksuun vaikka yrittää.
Väliin tuli parempia päiviä, jolloin jalat taas toimivat, ja itseään pystyi näin huijaamaan monta kuukautta. Mutta kun olo oli tuntunut viikkokausia väsyneeltä ja vihaiselta, ystävä meni työterveyslääkärille. Vielä silloinkin mieltä tosin vaivasi epäilys: ehkä en olekaan niin huonossa kunnossa, että sairaslomalle pitäisi jäädä.
Lääkäri oli vahvasti toista mieltä, ja ystävä jäi pois töistä toipumaan. Vasta sitten väsymyksen syvyys alkoi valjeta, mutta jälleen pikkuhiljaa.
Lehtien vinkkilistat eivät korjaa työelämää
Työuupumus ei ole yksilön kohdalle osuva salama myöskään sen takia, että se ei iske ihmiseen sattumalta. Sattuman oikusta toimivan luonnonvoiman sijaan kyse on paljonkin työelämän ja oman työpaikan rakenteista. Olosuhteista, joissa uupumus pääsee kehittymään.
Terveyskirjaston määritelmä työuupumukselle on jopa runollinen: Burnout kehittyy työn ja työntekijän vuorovaikutuksessa, vaikka sille altistavia tekijöitä on myös yksilössä. Usein taustalla on innokas työntekijä ja hyvinvoinnin kannalta heikot olosuhteet töissä.
Tästä syystä ”työuupumus iski” -otsikoiden alla jaettavat vinkit, kuinka työntekijä voi itse parantaa jaksamistaan töissä, aiheuttavat minussa suurta voimattomuuden tunnetta.
Ideani saa vapaasti ottaa käyttöön (voin ilomielin ryhtyä tekemään tällaista palstaa): miten olisi seuraavaksi juttusarja, jossa kerrankin johdon ihminen kertoisi, mitä firmassa X on käytännössä tehty toisin työntekijöiden hyvinvoinnin parantamiseksi, kuinka kauan sitä on jatkettu, kauanko aiotaan jatkaa, ja mitä konkreettisia tuloksia uudistuksilla pohjimmillaan tavoitellaan.
Katse työpaikan käytänteisiin
Työntekijöistä huolehtiminen on inhimillistä ja lisäksi se on fiksua yritystoiminnan näkökulmasta. Suomen Osuuskauppojen Keskuskunta SOK esimerkiksi ilmoitti taannoin, että oli järjestänyt työntekijöilleen pääsyn lyhytpsykoterapiaan kahden viikon sisällä tarpeen ilmenemisestä. He kertoivat myös hintalapun: puoli miljoonaa euroa, nimittäin säästöä, kun mielenterveyssyistä johtuvat sairauspoissaolot vähenivät.
Tällainen toiminta myös todennäköisesti purkaa terapiassa käymiseen ja mielenterveyden ongelmiin liittyvää tabua laajemmin yhteiskunnassa.
Mutta työstä juontuvan kuormituksen kohdalla yksilön lyhytterapia ei vielä korjaa varsinaista ongelmaa, kuten sitä ei korjaa lehtijutun vinkkilistauskaan. Ystäväni kohdalla uupumuksen kokemusta vauhdittivat paitsi jatkuvat liialliset vaatimukset suoriutua tehokkaammin myös arkiset keskeytykset, eli se, että työkaveri saattoi pamahtaa ovesta pyytämään apua omaan työtehtäväänsä hetkellä millä hyvänsä, vaikka työhuoneen ovi olisi ollut visusti kiinni.
Muisto on niin voimakas, että rämähdys, kun kahva painetaan alas ja ovi avataan, aiheuttaa hänessä vieläkin kauhun tunnetta.
Ystävänkään työpaikalla käytännöt eivät siis olleet kunnossa, ja siihen olisi tarvittu korjausliikettä tiimipalaverissa, ei ystävän omassa päässä.
Pohdinta hyvästä työelämästä ja mediasta jatkuu 13. huhtikuuta klo 17–19.30 Erätauko-keskustelussa.
13.4.2021 ja 14.4.2021 järjestettävissä Erätauko-keskustelussa käsitellään mediassa näkyneitä talousteemoja, jotka koskettavat jokaista suomalaista. Keskustelut ovat osa Medialukutaitoa taloudesta -hanketta, joka lisää moniäänistä julkista keskustelua talouteen liittyvistä kysymyksistä. Hanke saa opetus- ja kulttuuriministeriön tukea.
