Paluu Palestiinaan pakolaisvuosien jälkeen

Tunsin ärtymystä pitkästä poissaolostani, joka oli kestänyt yli viisikymmentä vuotta, kirjoittaa Betlehemissä yliopiston opettajia kouluttanut Mohammad Badawieh.

Kävin ensimmäistä kertaa rakkaassa kotitalossani Palestiinassa vuonna 1966, eli vuosi ennen kuin Israel valloitti kylämme. Olin vain muutaman vuoden ikäinen.

Muistan, että isoisäni talo oli vaaleanvihreä.

Muistan selkeästi kaktusviikunan maun.

Muistan tätini valmistaman kahvin tuoksun.

Muistan isoisäni puutarhan, jossa minä, siskoni ja setäni leikimme. Leikimme savella ja muovasimme siitä hevosen. Piilotimme sen pienen kiven alle. Setäni sanoi, että otamme sen esiin piilopaikasta jälleen ensi vuoden vierailulla.

Mutta seuraava vuosi kesti lähes koko eliniän. Unelmani oli palata isoisän taloon ja nostaa savihevonen esiin piilopaikastaan.

Paluu kotimaahan

Olen Palestiinan pakolainen ja syntynyt Damaskoksessa, Syyriassa. Palestiinassa pakolaisvuosia kutsutaan arabiaksi käsitteellä ”tghribah”, joka suomeksi tarkoittaa vieraantumista.

Suomeen päädyin, kun menin naimisiin suomalaisen kanssa. Olen asunut Suomessa yli kolmekymmentä vuotta ja työskentelen arabian kielen opettajana.

Nyt 60-vuotiaana minulle tarjoutui mahdollisuus palata rakkaaseen Palestiinaan. Olin kesäkuun lopulla kouluttamassa Betlehemin yliopiston opettajia pedagogisista taidoista Kattava medialukutaito-opetus Palestiinassa -hankkeessa.

Minulle tämä matka oli unelmieni täyttymys. Opetusviikkoon sisältyi pari vapaapäivää, joiden aikana palasin vihdoin kotikylääni Tulkaremiin.

Kotikylässäni haistoin kaktusten, viikunoiden ja oliivipuiden tutut tuoksut. Tunsin tuoksujen lämpimän syleilyn, ja kylän pöly sekoittui kaikkeen minussa.

Tunsin ärtymystä pitkästä poissaolostani, joka oli kestänyt yli viisikymmentä vuotta. Tunsin surua heitä kohtaan, jotka lähtivät eivätkä palanneet. Tunsin silti myös iloa paluusta.

Missä on savihevonen?

Kotikyläni kaupassa tapasin sattumalta sukulaiseni. Tutustuimme ja silmämme täyttyivät kyynelistä. Kun kysyin isoisäni talosta, hän katsoi minua hymyillen ja otti minua kädestäni kiinni. Hän osoitti sormellaan kotitaloamme ja nopein askelin juoksin sitä kohti kuin lapsi.

Tunnistin saman vaaleanvihreän värin, kotitaloni.

Otin kuvia talon raunioituneen seinän läpi. Kuulin mielessäni sukulaisteni äänet. Kahvin tuoksu leijaili ympärilläni. Tunsin olevani jälleen lapsi. Kuinka upeaa olikaan, kun mahdoton muuttui todelliseksi.

Etsin pihapiirin nurkista savihevosta, jonka olimme piilottaneet yli viisikymmentä vuotta sitten. En löytänyt sitä.

Olin kuitenkin varma, että savihevosen aave oli muuttunut vapaaksi linnuksi, joka leijuu yhdessä tuhansien lintujen kanssa Palestiinamme taivaalla.

Mohammad Badawieh

• osallistui Kattava medialukutaito-opetus Palestiinassa -hankkeen ensimmäiseen koulutukseen kesäkuussa 2023
• työskentelee arabian kielen opettajana