Skip to Content
Sivistyksen pelottomat

Unesco kirkastaa koulutuksen visiota

Julkaistu:

YK:n tiede-, kulttuuri- ja opetusjärjestö Unesco julkaisi tuoreimman koulutusta käsittelevän raporttinsa marraskuussa 2021. Raportti Reimagining our futures together: a new social contract for education antaa suosituksia koulutuksen uudistamiseksi vastaamaan edessämme oleviin haasteisiin, ilmastokriisiin ja epävarmaan maailmaan.

Me Kvs-säätiössä työskentelemme raportin osoittamaan suuntaan muun muassa kansainvälisissä Erasmus+ -hankkeissa ja kehitysyhteistyöprojekteissa.

Parhaillaan käynnissä olevassa yhteiseurooppalaisessa Erasmus+ ohjelman Bildung -hankkeessa vahvistamme sivistysajattelua aikuiskoulutuksessa ja pohdimme, miten aikuiskoulutuksessa voidaan paremmin huomioida kokonaisvaltainen oppiminen.

Tavoitteenamme on uudistaa aikuiskoulutusta ja tarkastella uudelleen koulutuksen roolia. Lähempään tarkasteluun on valittu neljä teemaa: digitalisaatio, kestävä kehitys, demokratia ja perustaidot. Ajatuksena on, että meidän pitäisi voimaannuttaa kansalaisia tekemään tietoon perustuvia päätöksiä ja toteuttamaan tarvittavia muutoksia.

Eri puolilta Eurooppaa olevien hankekumppaneiden kesken ideoimme ja toteutimme myös spontaanin lukupiirin Reimagining our futures together -raporttiin perehtymiseksi ja siinä esitettyjen ajatusten pohtimiseksi.

Totesimme iloksemme raportin olevan hieno ponnistuslauta ajamillemme asioille ja arvoille.

Unescon raportissa tavoitteeksi asetetaan kestävä ja sosiaalisesti oikeudenmukainen tulevaisuus, jonka saavuttamiseksi koulutus on keskeisessä roolissa.

Unescon raportit linjaavat koulutuksen merkityksestä

Reimagining our futures together -raportti on osa Unescon tilaamien globaalien ohjelmaraporttien sarjaa. Raportit pohjaavat humanistiseen oppimis- ja ihmiskäsitykseen, ihmisoikeuksiin ja pyrkimykseen sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen.

Ensimmäinen raportti Learning to Be: the world of education today and tomorrow julkaistiin 1972 Edgar Fauren johtaman työryhmän työn tuloksena. Siinä varoitettiin erityisesti epätasa-arvon riskeistä. 1996 julkaistiin raportti Learning: The Treasure Within Jacques Delorsin johtaman työskentelyn tuloksena. Raportissa esiteltiin neljä kasvatuksen pilaria: olemaan oppiminen, tietämään oppiminen, tekemään oppiminen sekä yhdessä elämiseen oppiminen.

Rethinking Education: towards a global common good? -julkaisu vuodelta 2015 esitti näkemyksen, että koulutus ja tieto tulisi nähdä globaaleina yhteisenä hyvänä (common good). Koulutusta korostetaan ihmisoikeutena ja koulutuksen yksityistämiseen suhtaudutaan siinä kriittisesti.

Reimagining our futures together -raporttia valmistelleen työryhmän työ pohjautuu erityisesti ympäristökriisin tilannekuvaan. Lisäksi tausta-ajatuksena on, että maailma on aiempaa monimutkaisempi ja epävarmempi.

Selviytymisemme kannalta muutos ja yhteistyö sen saavuttamiseksi ovat välttämättömiä. Nämä arvot sanoitetaan raportissa selkeästi ja niihin on sivistystoimijana helppoa sitoutua.

Yhteistyötä rakennetaan myös kesällä 2022 järjestettävässä Unescon CONFINTEA VII -konferenssissa. Tapahtumassa linjataan aikuiskoulutuksen ja elinikäisen oppimisen seuraavaa kahtatoista vuotta.

Odotettavissa on, että Reimagining our futures together -raportin keskeinen sanoma tulee heijastumaan vahvasti konferenssin julkilausumaan (ns. Marraskesh Framework for Action).

Koulutus on yhteinen hyvä – sitä on varjeltava

Raportissa kehotetaan luomaan uusi koulutuksen yhteiskuntasopimus (a new social contract fo education) ja tuotetaan visio siitä, millainen sen tulisi olla. Koulutus käsitetään edelleen julkisena, yhteisenä hyvänä (common good), jonka parhaista toimintaedellytyksistä ja toteutumisesta valtioiden tulee vastata.

Reimagining our futures together kritisoi erityisesti digitaalisen koulutusinfrastruktuurin riippuvuutta muutamasta yksityisestä teknologiajätistä. Jos esimerkiksi Google Scholar sulkeutuisi, tutkijat menettäisivät pääsyn omiin töihinsä.

Tätä riippuvuutta tulisi purkaa. Raportti korostaakin julkisen sektorin merkitystä koulutuksen tuottajana. Pelkästään yksityisen ja kaupallisen toiminnan varaan koulutustarjontaa ei voida jättää.

Jotta voimme rakentaa kestävää ja oikeudenmukaista maailmaa, tarvitsemme pedagogiikkaa, joka tähtää yhteistyön vahvistamiseen niin oppilaiden kuin opettajien välillä. Raportti haastaa kilpailuun ja mittaamiseen perustuvaa koulutusta. Sen sijaan empatian herättäminen on ensisijaisen tärkeää.

Raportissa todetaan, että koulun tulee vahvistaa ihmisoikeuksia sekä näyttää esimerkkiä kestävässä kehityksessä ja hiilineutraaliudessa. Opettajan rooli nähdään arvokkaana ja opettajien merkitys muutoksen tekijöinä tulee tunnustaa.

Unesco myös painottaa, että oppiminen ei rajoitu lapsuuteen ja nuoruuteen vaan jatkuu läpi elämän. Lisäksi oppimista tapahtuu monenlaisissa yhteyksissä.

Sanoma on selkeä: oppiminen tulee nähdä läpi elämän jatkuvana oikeutena eikä se saisi palvella vain työmarkkinoita. Oppimisen tavoitteena on voimaantuminen.

Koulutuksen merkityksen kapeneminen osaamiseksi tunnistettiin myös lukupiirissämme. Kapea hyötyajattelu jättää huomioimatta valtavan määrän arvokasta potentiaalia aikuiskoulutuksessa.

Maailma muuttuu, yhteistyöllä selviämme

Raporttia valmistellut työryhmä Futures of Education toimi vuosina 2019-2021. Sinä aikana maailma kohtasi pandemian, ja valtiot osoittivat kykynsä tehdä nopealla aikataululla radikaalejakin muutoksia.

Raportin julkaisun jälkeen olemme lisäksi joutuneet todistamaan täysimittaista hyökkäyssotaa Euroopassa. Ilmassa leijuu jopa kolmannen maailmansodan pelko. Myös nyt kansainvälinen yhteisö on kyennyt vastaamaan kriisiin ja tukemaan Ukrainaa.

Emme saa unohtaa näitä oppeja ilmastokriisin ja muiden maailmanlaajuisien haasteiden äärellä. Muutokset ovat mahdollisia mutta ne edellyttävät meiltä jatkossakin globaalia yhteistyötä ja vastuunottoa. Myös dialogille ja yhdessä oppimiselle on ehkä suurempi tarve kuin koskaan.

Reimagining our futures together sanoittaa haasteen harvinaisen kirkkaasti: kilpailun sijaan kasvatuksen ja koulutuksen tulee perustua yhteistyölle ja solidaarisuudelle, oli kyse sitten lapsista tai aikuisista.

Kvs-säätiön toimitusjohtaja on mukana Suomen delegaatiossa Unescon CONFINTEA VII -konferenssissa. Seuraa Sivistyksen pelottomat -blogiamme – kesäkuussa luvassa CONFINTEAn terveisiä!

Lue lisää aiheesta:
Englanninkielisen aikuisoppimisen mediamme Elm Magazinen essee ”Rethinking and Reimagining Education”
Sivistyksen vapaus ja vastuu -verkoston Sivistystori-blogi: Uwe Gartenschlaeger: Old wine in new bottles – Why do we find “Bildung” so interesting right now?

Jaa artikkeli
Back to top