Skip to Content
Ajankohtaista

”Tältä pohjalta voisi lähteä kehittämään oikeasti pitkäkestoisia ja kestäviä ja pysyviä muutoksia”

Julkaistu:

Monissa eri paikoissa, esimerkiksi peruskouluissa, kansalaisopistoissa ja harrastuspiireissä, järjestetään ekologisen osaamisen kehittämiseen tähtäävää koulutusta ja opetusta. Koulutuksen tueksi on nyt vapaasti käyttöönotettavissa Eco-Active for Planet -hankkeessa tuotetut kymmenen erilaista työkalua.

Eco-Active for Planet -projektipäällikkö Laura Kivikoski painottaa, että työkaluja voi käyttää missä tahansa ekologisen osaamisen kehittämiseen tähtäävässä koulutuksessa ja opetuksessa: Kyseessä voi siis yhtä hyvin olla peruskoulu, kansalaisopisto, harrastuspiiri kuin järjestön tai työyhteisön koulutuspäivä – opetustoiminta ylipäätään.

Työkaluja pilotoitiin erityyppisillä kohderyhmillä koululaisista senioreihin Belgiassa, Latviassa, Puolassa, Suomessa ja Tsekissä eli Eco-Active for Planet -projektikumppanien maissa. Työkalujen käytöstä tuotettu monipuolinen koulutusmateriaali on koottu käsikirjaksi, joka sisältää kirjallista materiaalia ja videoita sekä linkkejä ja lähteitä aiheeseen laajemmin syventymiseen.

– Videomuodossa on työvälineiden luojien vinkkejä kouluttajille sekä osallistujien ja koulutuspajojen vetäjien kommentteja ja kokemuksia eri työpajoista – aitoa kuvamateriaalia, mikä madaltaa uusien kouluttajien kynnystä kokeilla näitä omissa ympäristöissään, sanoo Laura Kivikoski.

Työkaluja voi myös soveltaa – ja on kuulemma sovellettukin! – hyvin eri tavoin: Esimerkiksi henkilöstökoulutukseen työkaluista on voitu valita vaikkapa 20 minuutin mittainen, välipalatyyppinen herättelijä.

Laajin työkalu on monipäiväinen permakulttuuriteemainen ekofestivaali. Se on koulutusmallina jo valtavan syväluotaava ja erityistä sitoutumista sekä osallistujilta että järjestäjiltä vaativa.

– Planeettamme pelastaminen on kaikkien tärkeintä tässä ajassa. Vihreä siirtymä on nyt ajankohtaisempi kuin koskaan. Aikuiskoulutus on avain kaikkien osallistamiseen muutokseen. Tarvitsemme uusia oppeja, mutta näistä ei ole hyötyä, jos ne eivät muutu toiminnaksi. On erimomaista, että EcoActive projekti on luonut käytännön läheisiä työvälineitä aikuiskoulutukseen, joilla edistetään toimia ilmastomuutokseen vastaamiseksi, sanoo Kvs-säätiön toimitusjohtaja Lauri Tuomi.

Koulutuspaketin saa käyttöönsä Eco Active for Planet -projektisivustolta tai ottamalla yhteyttä Kvs-säätiöön.

”Näen hirveän tärkeänä ekologisen ajattelun kokonaisvaltaisuuden”

– Eco-Active for Planet -projektissa tematiikkana on ollut permakulttuurin periaatteiden laajentaminen agrikulttuurista kohti kokonaisvaltaista ekologista elämistä myös kaupunkiolosuhteissa, sanoo Laura Kivikoski.

Permakulttuurin kolme peruseettistä arvoa ovat ihmisistä huolehtiminen, maapallosta välittäminen ja reilu jakaminen. Viimeksimainittu tarkoittaa tässä yhteydessä, että kulutukselle ja kasvulle asetetaan rajat ja ylijäämälle tehdään uudelleen jako.

Ekologisen ajattelun kokonaisvaltaisuus oli Laura Kivikoskelle itselleen merkittävä oivallus hankkeen aikana.

– Näen hirveän tärkeänä ekologisen ajattelun kokonaisvaltaisuuden. On tärkeä tunnistaa, mitkä asiat ovat jo ekologisia ja esimerkiksi, jos meillä on hyviä, toimivia käytäntöjä. Välttämättä ei ole ekologista uusia kaikkea tai hankkia uusia välineitä, vaikka ne olisivatkin sinänsä ekologisesti tuotettuja. Tärkeää on myös korjata vanhaa ja luottaa siihen, mikä on hyvää sekä harkita uusien hankintojen tarve ja elinkaari mahdollisimman tarkkaan etukäteen, sanoo Laura Kivikoski.

Ekologisen ajattelun kokonaisvaltaisuus ei Laura Kivikosken mukaan liity pelkästään kulutukseen. Se liittyy myös ihmisten omien resurssien käyttämiseen niin, että energiaa ja aikaa vapautuu ekologisten valintojen tekemiseen. Esimerkkinä hän nostaa esiin kiireiset aikataulut, joiden vuoksi pitää käyttää sähköllä tai polttoaineella toimivaa ajoneuvoa. Millaisia muutoksia omassa arjessa voisi tehdä, jotta pystyisi kulkemaan useammin jalan tai pyörällä?

”Tämä projekti oli avaus”

Eco-Active for Planet -hankkeen tuotokset voi jakaa kolmeen osioon:

1. Ekologisia toimintatapoja maapallon hyväksi: teoreettinen pohja, johon on kerätty ekologisen osaamisen erilaisia dimensioita.
2. Työkalupakki: esittelyjä työmenetelmistä, joita voi käyttää ekologisten asioiden opettamisessa ja koulutustilaisuuksissa.
3. Manuaali kouluttajille: materiaalikooste sekä sitä avaava artikkelikokoelma erilaisista ekologisiin koulutuksiin liittyvistä kysymyksistä.

Manuaalista Laura Kivikoski haluaa erityisesti nostaa esiin kaksi aihetta:

– Ekopoetiikka eli miten ekologisista asioista kannattaa puhua, ja toisaalta emootiot. Ekologiset asiat, ja ilmastonmuutos voivat synnyttää hyvin paljon tunnepitoisiakin tilanteita koulutuksissa.

Eco-Active for Planet -projekti ei Laura Kivikosken mielestä tyhjentänyt aihepiiriä, päinvastoin:

– Näissä työkaluissa on paljon jatkokehittämisen mahdollisuuksia; niistä voisi tehdä vielä enemmän erityisiin tilanteisiin ja eri kohderyhmille soveltuvia.

Esimerkkeinä jatkokehityskohteista Laura Kivikoski mainitsee peruskoulumaailmaan tuotetut työkalut, jotka opettajien olisi mahdollista ottaa helposti käyttöön vaikkapa ilmiöoppimisviikoilla tai vihreän kasvatuksen teemapäivinä.

– Minusta tämä projekti oli avaus. Tältä pohjalta voisi lähteä kehittämään oikeasti pitkäkestoisia ja kestäviä ja pysyviä muutoksia. Levitessään ne voisivat aidosti mahdollistaa, että maapallon resurssit tulisivat kestämään valtavan väestönkasvun ja yhteiskunnan kehittymisen aiheuttamat kulutusongelmat – tai kestävyysvajeen, jos sitä sanaa voi tässä yhteydessä käyttää, pohtii Laura Kivikoski.

Myös Lauri Tuomi painottaa Eco-Active for Planet -projektin tärkeyttä ratkaisujen näkökulmasta:

– Voimme joka päivä lukea siitä miten ilmastomuutos vaikuttaa eri puolilla maailmaa. Tarvitaan laajaa kansainvälistä yhteistyötä, jotta löydämme käytännönläheisiä ratkaisuja ilmastomuutoksen vastustamiseen. Erasmus+ kumppanuushankkeena EcoActive on ollut meille tärkeä hanke. Olemme laajan kumppaniverkoston kanssa oppineet uutta ja päässeet mukaan kehittämään näitä ratkaisuja. Lämmin kiitokseni kaikille hankkeeseen osallistuneille, sanoo Lauri Tuomi.

Teksti: Kristiina Andreasson

Lisätietoja

Eco-Active for Planet
• projektin englanninkielinen verkkosivu
projektin esittelysivu (sisältää myös Kvs:n Eco-Active for Planet -hankkeen koulutuspäivien 2021 ja 2022 materiaalit)

Jaa artikkeli
Back to top