Kirjansitoja Mari Vehkaluoto on auttanut Kvs-säätiötä löytämään kullekin aineistolle sopivat käsittelytavat ja digitointivaihtoehdot. Kuvassa myös Esko Clarke Sario. Kuva: Kristiina Andreasson

Ajankohtaista

Herkkiä sivuja

Julkaistu: 28.11.2022

Kansanvalistusseura oli tärkeä tietokirjallisuuden kustantaja perustamisestaan (1874) aina 1920-luvulle asti. Yhdistyksen julkaisuissa tieteellistä tietoa jaettiin ymmärrettävässä muodossa mahdollisimman laajoille joukoille. Myös Kansanvalistusseuran suositut kalenterit sisälsivät valistusta.

Kansanvalistusseuran julkaisemat kirjat olivat vuotuiseen jäsenmaksuun sisältyvä etu. Kunkin jäsenyystyypin profiiliin kuuluva valikoima postitettiin vuoden mittaan, kirjakerhon tapaan. Osa kirjoista ilmestyi vihkoina, jotka jäsen saattoi sidotuttaa tarpeidensa ja varojensa mukaan. Kirjoja ja niiden yhdistelmiä myös myytiin erilaisina sidoksina, joista hienoimpien nahkakannet oli koristeltu kultaisin kirjaimin.

Viidenkymmenen ensimmäisen toimintavuotensa aikana Kansanvalistusseura kustansi noin 1 500 julkaisua. Julkaisuja löytyy Kansalliskirjaston ja monen muunkin kirjaston kokoelmista. Kaikista julkaisuista ei ole säilynyt arkistokappaleita. Omassa arkistossaan olevia kappaleita Kvs-säätiö on inventoinut ja valikoiden digitoinut Arkisivistyksen digikirjasto -projektissa. Projektin on rahoittanut Suomen tiedekustantajien liitto Kopioston keräämillä tiedejulkaisujen käyttökorvauksilla.

Ajallisesti kattavin julkaisukokonaisuus muodostuu 77 vuoden ajan (1881–1957) ilmestyneistä Kansanvalistusseuran kalentereista. Niistä vanhimpien digiversiot ovat luettavissa Kansalliskirjaston palvelussa, mutta pettymyksekseni suurin osa joutuu valitettavasti vielä odottamaan digitointivuoroaan.

Antiikvaa vai fraktuuraa?

Olemme tottuneet siihen, että suurta osaa verkossa julkaistuista teksteistä voi etsiä vapaasanahaulla. Hakutulokset jäävät helposti vajaiksi silloin, kun kirjan suomi tai ruotsi onkin kirjoitusasultaan vanhahtavaa ja sanojen merkitykset voivat poiketa nykyisistä.

Jos vuosisatojen vaihteessa 1800/1900 kirjasta haluttiin kaikille luettavaa, teksti painettiin goottilaisella fraktuuralla. Sen kirjainten tunnistaminen koneellisesti on hankalaa monille nykyisille ohjelmistoille – etenkin, kun sanojen muodot vaihtelevat. Meille helpomman antiikvan (jolla tämäkin teksti näytetään) lukeminen oli siihen aikaan lähinnä oppineiden taito.

Jotta digitoituna julkaistun tekstin sisältö löytyy, kuvaaminen nykykielen mukaisilla kontrolloiduilla asiasanoilla on tärkeää. Vanhan kirjakielen taitajat voivat tietysti etsiä haluamillaan alkuperäisillä termeillä!

Itselleni kiehtovinta on ollut digitoida Taikalyhty-kuvasarjojen selostuksia. Valistustyön käyttöön saatiin aivan 1800-luvun lopussa uusi apuväline: kuvaprojektori, jolla pystyttiin jakamaan eksoottisiakin näkymiä vieraista maista. Millaisten kuvien kautta käsitystä maailmasta silloin rakennettiin? Useimmat kuvat eivät ole säilyneet, mutta niiden selitykseksi luetut tekstit antavat tilaa mielikuvitukselle.

Vaikka Kansanvalistusseuran julkaisuista vanhimmatkaan eivät ole kuin noin 150-vuotiaita, paino- ja sidontatyöt ovat kestäneet aikaa kovin vaihtelevasti. Eri aikojen paperi- ja kansivalinnat heijastuvat sekä säilyneiden kappaleiden määrässä että kunnossa. Samalla, kun digitointi pyrkii tuomaan kirjojen sisällön luettavaksi ja tekstin haettavaksi, työssä joudutaan tekemään monia valintoja alkuperäiskappaleen säilyttämiseksi. Sidos ei ehkä kestä kirjan perusteellista avaamista jokaiselta aukeamalta, eikä paperi sivujen selaamista. Huolettomasti tehty skannaus saattaa muuttaa julkaisun irtopainokseksi ja sisällön alkuperäinen järjestys on vaarassa sekoittua. Myös kauniit kannet saattavat murtua jopa lempeästä kosketuksesta.